Uusi vuosi edessä

Uusi vuosi edessäsi,

kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa,
emme tiedä juonta.
Vain lukemalla sivu sivulta,
vain elämällä päivä päivältä,
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,
alati vaihtuviin kuin itse elämä.

Joulutarina osa 2

Heräilen hieman kylmissäni. Makuuhuoneemme takka on päässyt melkein sammumaan ja talven kylmyys meinaa väkisin tunteutua sisälle. Nousen, venyttelen ja kietaisen lämpimän aamutakkini ylle ja menen ikkunan luokse. Avaan paksut verhomme ja eteeni aukeaa mitä kaunein maisema. Lunta satelee hiljalleen, aamu aurinko nousee ja edessäni näkyvä metsä on saanut kauniin lumipeitteen joka kimaltelee auringon säteissä. Saimme kuin saimmekin jouluksi valkean joulun. Aivan kuten viime jouluna….. Vaivun muistelemaan… joulutoria ja kuinka isäni ja äitini tulivat meille viettämään joulua, lasten iloa ja aikuisten hyvää tuulta. Hymyilen. Havahdun, kun ovelta kuuluu vieno koputus ja ovelta kurkistaa sisäkkömme Lisa. Hänellä on kädessään puuvakka, hän on tulossa kohentamaan takkamme tulta. Hymyilen hänelle ja vinkkaan ”Tule vain, Hans saa myös luvan kohta heräillä, meillä on tänään pitkä matka edessämme”. Herätän Hansin ja menen herättelemään lapsia.
Anna ja Peter ovatkin jo hereillä ja ovat Peterin huoneessa. Kurkistan ovelta ja näen kaksi innostunutta ja iloista lasta. Olemme koko eilisen illan pakanneet matkatavaroita tulevaa matkaamme varten ja voin vain arvata ettei kumpikaan ole malttanut kunnolla nukkua viime yönä. Lasten into tarttuu minuunkin. Kehoitan heitä kuitenkin vaihtamaan pikaisesti vaatteet ja kiiruhtamaan aamupalalle. Menen itsekin takaisin huoneeseemme, jossa Hans onkin jo täysissä pukeissa, innoissaan hänkin sillä olemme aamupalan jälkeen lähdössä hänen vanhempiensa luokse viettämään joulua. ”Käyn pikaisesti vielä katsomassa tallissa että kaikki on kunnossa ja tulen sitten teidän kanssa aamupalalle” Hans sanoo ja hymyilee silmät innosta loistaen. Kylläpäs meillä onkin tänään iloinen ja innokas perhe.
Touhua, tohinaa, juoksua ympäri taloa. Annan Lena-nukke hävinnyt, Peterin pipoa ei löydy, Hansin rukkaset kadoksissa, viime hetken mietintää onko nyt kaikki… kyllä, kaikki on mukana ja pakattuna. Tallipoikamme, Rudolfin poika Mats, on pakannut kaiken vaunuihimme, myös sen erään matka-arkun tallin vintiltä, sen jossa odottavat lasten ja Hansin lahjat tulevaa jouluaattoa. Ja niin olemme vihdoin pakkautuneet vaunuun ja taljojen seassa onkin lämmintä ja mukavaa, edessä on pitkä matka. Rudolf ja Mats lähtevät meidän kanssamme, Aarre ja Tuisku jo kuopsuttaavat innoissaan maata ja höristelevät, ja saavat viimein käskyn Rudolfilta lähteä matkaan ja niin kauniissa lumisessa säässä lähdemme kohti Hansin lapsuuskotia. Vilkutamme vielä hovimestarillemme ja muulle palvelusväelle, jotka ovat tulleet ovelle hyvästelemään ja toivottelemaan hyvää matkaa ja joulua.
Hevosvaunumme kiitää pitkin tietä ja lumi vain pöllyää. Lapset selittävät innoissaan, kuinka odottavat mummin ja vaarin näkemistä ja myös serkkujen. Hansin sisko on tulossa perheineen joulua viettämään ja heidän lapset ovat hyviä ystäviä meidän lasten kanssa. Voi sitä riemua, kun kohtaamme. Syömme matkalla kokkimme Margarethan tekemät kinkkuvoileivät ja illan hämärtyessä saavumme vihdoin Kartanolle. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta Kartanon kokoa ja näköä. Etenkin näin jouluna ja illan hämärässä, kun ikkunoista kajastaa kynttilän valoja ja salin suuri joulukuusi näkyy ikkunasta, Kartano näyttää parhainta puoltaan.
Nousemme vaunuista ja samalla aukeaa pääovi ja Hansin vanhemmat rientävät meitä vastaan samoin kuin Hansin sisko perheineen. Hansin isä nappaa minut muhkeaan syleilyynsä ja muiskauttaa perinteisesti suukon poskelle ja toivottaa meidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Hansin perhe on ottanut minut alusta asti avosylin vastaan, heitä ei ole kiinnostanut taustani vaan se että Hans on onnellinen kanssani ja lapsilla on hyvä olla.
Siirrymme sisään ja pääsemmekin suoraan illallispöytään. Huumaava puheensorina täyttää ruokasalin, kun päivitämme toisillemme kuulumisiamme. Illallisen jälkeen lapset vetäytyvät yläkertaan lastenhuoneeseen ja miehet sikareineen Hansin isän työhuoneeseen ja me naiset saliin kahvikupposten kera. Ihailen salin upeaa joulukuusta ja huomaan siellä Annan ja Peterin tekemiä joulukoristeita ja hymyilen. Kuusessa on myös Hansin ja hänen siskonsa tekemiä koristeita, joulukuusi on siis täynnä perinteitä ja tunnetta. Ilta sujuu rattoisasti, välillä lapset käyvät kertomassa kuinka mukavaa heillä on ja käyvät vuorotellen istumassa mummin ja vaarin sylissä.
Viimein on aika vetäytyä nukkumaan ja toivottelemme hyvää yötä toisillemme. Käymme vielä Hansin kanssa Annan ja Peterin luona ja jo ovella kuulemme kuinka lapset supisevat innoissaan keskenään, näinköhän malttaavat tänäkään yönä nukkua, onhan huomenna jouluaatto. Peittelemme lapsemme ja toivotamme hyvää yötä. Huomenna onkin tiedossa perinteinen rekiretki kuumine glögeineen ja herkkuineen ja hurjaakin hurjempaa mäen laskua, näinköhän mummi ja vaari tänäkin vuonna uskaltautuvat mäen laskuun. Illalla koittaa se kaikkein jännin hetki….onkohan kuusen alle ilmaantunut lahjoja?  Ei siis ihme jos ei millään malttaisi käydä nukkumaan.
Huoneessamme katselen vielä hetken ikkunasta kirkasta tähtitaivasta ja mielessäni lähetän jouluterveiset omille vanhemmilleni, jotka ovatkin tänä vuonna isäni siskon luona viettämässä joulua. Hetkinen…taivaalla lensi tähdenlento…laitan silmät kiinni ja toivon…..hymyilen. Hyvää joulua !

Onni

Kävelen kylän raittia, katselen sieluni maisemaa, kaunista suomalaista maalaismaisemaa, lempeä lämmin kesä tuuli hyväilee ihoa, sirkat sirittää, auringon lämpö lämmittää kipeitä hartioitani, ei kiirettä mihinkään, nautin ja mietin....nyt on aika hyvä olla, tältä varmastikin tuntuu olla onnellinen :)

Elämäni polku

Kävelen polkua elämän,
milloin perillä olen, sitä tiedä en.

Taakse on jäänyt monet ilot ja surut,
kengistä ravistettu hiekan murut.

Tiedän on joku käsikirjoituksen luonut,
elämäni polulle tiemerkit tuonut.

Niitä seurailen vaan välillä polulta harhailen,
kunnes oikea merkki tuo takaisin polulle elämän.

Matkaani nyt polulla jatkan,
välillä hengähtäen hetken.

Polkuni elämän kohti valoa vie,
käsikirjoittajakin siellä perillä lie.

Mutta milloin perillä olen, sitä tiedä en,
vain käsikirjoittaja -  tietää sen.

Jouluinen tarina

Sain eilen yllä olevan hurmaavan joulukortin ystävältäni, ja se sai heti mielikuvitukseni laukkaamaan ja näin itseni keskiaikaisilla joulumarkkinoilla keskellä hälinää ja ihmisiä ja kojuja. Menkäämme siis hetkeksi ajassa taaksepäin, Raatihuoneen torille...:

””Saavumme mieheni ja lasteni kanssa torille, joka on täynnä pikku kojuja, ihmisiä ja iloista vilinää ja vilskettä ja tuoksujen kirjoa. Eilen satanut lumi on luonut kauniin kuorutuksen kojujen päälle. Myös Raatihuoneen edessä kasvava jylhä kuusikin on saanut valkoiset lumikoristeet oksilleen.

Annan ja Peterin ote käsistäni hellittää ja he kirmaisevat kukin eri suuntaan ihmisvilinän keskelle. Hetkeksi huoli hiipii rintaan, etteivät nyt vain häviäisi... mutta sitten näen Annan silmät hehkuen silittämässä hevosen turpaa ja Peterin narrin luona yhdessä toisten kylän poikien kanssa nauramassa narrin kujeille. Kuljemme Hansin kanssa kohti torin keskustaa, samalla ihaillen kojujen antimia. Ohi kulkevat ihmiset toivottelevat meille hyvää joulua ja vastaan tervehdyksiin. En vieläkään vuosien jälkeen totu siihen, että rouvat niiaavat meille ja herrat ottavat hattuaan pois päästä. Jatkamme matkaa hehkuviini kojulle ja mieheni ostaa meille lämmintä juotavaa. Oi miten se maistuukin niin joululle ja tunnen kuinka se lämmittää jo hieman kylmennyttä kehoani. Ohi vilistää pillipiipari iloista sävelmää luritellen ja meinaa vallan törmätä minuun. Viime hetkellä sain pelastettua juomani. Jatkamme kulkua. Kylän seppä takoo omassa kojussaan kauniita koristeita ja käyttöesineitä. Ostamme häneltä kauniin taotun kynttiläpidikkeen. Viereisellä kojulla puuseppä on luonut mitä ihanampia koriste-esineitä.

Yhtäkkiä kuulemme torin laidalta meteliä, se ei ole enää iloista huutelua vaan ilmi selvästi siellä tapahtuu jotain ikävää. Menemme lähemmäksi ja kun saavumme paikalle, huomaamme naisen joka on ahdistettu piirin keskelle, päässään häpeänaamio jossa on suuret korvat ja iso kieli ja iso kulkunen joka kilisee aina kun nainen heilauttaa päätään. Tunnistan naisen. Hän on kylän leipurin rouva. Suulas suustaan ja hieman myös juoruiluun taipuisa, mutta herttainen nainen joka ei koskaan halua kenellekkään pahaa. Mieheni katselee hetken, kunnes astuu piirin keskelle. Ottaa naista olkapäästä kiinni ja nostaa naamion pois hänen päästään. Väkijoukossa kuuluu kohahdus. Hän nostaa katseen kohti piirissä seisovaa torin väkeä ja sanoo jylhällä äänellään: ”Häpeä teille itsellenne, kun ilon ja juhlan aikaan rangaistuksia jaatte. Tämä rouva ei ole koskaan tahallaan mitään harmia kenellekkään aiheuttanut, suuri on hänellä suu mutta suuri on sydän. Kelpaa teidän kuitenkin hänen tekemäänsä leipää joka päivä syödä ja tässäkö on sitten kiitos. Hävetkää!” Hans ottaa leipurin rouvaa kädestä ja ohjaa hänet väkijoukon läpi omalle leipäkojulleen. Seuraan heitä, sydämessäni lämmin tunne miestäni kohtaan. Kojulla leipurin rouva niiaa nöyrästi miehelleni ja minulle ja kiittää. Otan naista kädestä kiinni ja toivotan hänelle hyvää joulua ja kysyn josko hänellä olisi sitä suussa sulavaa joululeipää myynnissä. Onhan hänellä, rouva hieman piristyy ja menee kojulle ja kaivaa kaksi suurta leipää, käärii ne pakettiin ja ojentaa minulle. ”Ei maksua, hyvä rouva, hyvää joulua” hän sanoo. Yritän kuitenkin antaa hänelle kolikon leivistä, mutta leipurin rouva on tiukkana, ei maksua. Kiitän ja toivotan hänelle vielä hyvää joulua lähtiessäni ja että vie terveisiä leipurille, että paranee pian, hän kun on kärsinyt jo tovin keuhkoja repimästä taudista.

Hetken päästä tunnen pienen käden kädessäni, Annahan se siinä posket punaisina ja silmät kirkkaina kertoo kuinka oli nähnyt hevosen ja aasin ja kuinka hän oli ostanut omalla rahallaan paahdettuja manteleita ja syönyt ne yhdessä Marian kanssa. Maria on Annan paras ystävä, heidän ystävyys on jo aiheuttanut kylässä hieman paheksuntaa etenkin aateliston piirissä. Eihän sitä sovi köyhällistön kanssa kaveerata, tällöin monelta usein unohtuu, mistä oloista Annan äiti onkaan lähtöisin. Vaivun mietteisiini, Annan jäädessä vielä kertoilemaan päivän tapahtumia, hymyilen hänelle, pikku neidilleni.

Pian huomaan Peterinkin Hansin seurassa. Yhdessä he vaihtavat kuulumisia, ilmi selvästi jotain miesten juttuja. Kummankin nauravat kasvot saavat minutkin hyvälle tuulelle. Tulemme Annan kanssa heidän vierelleen. Katselen pikku Annaa, joka alkaa jo hieman olla viluisen näköinen ja niinpä päätämmekin jo lähteä vaunujamme kohti. Vielä viimeiseltä kojulta Anna haluaa meidän ostavan kaksi punaista omenaa, ne ovat kuulemma hevosillemme Aarteelle ja Tuiskulle, jotta jaksaavat viedä meidät kotiin.

Saavumme hevosvaunujemme luokse, Anna käy antamassa hevosillemme omenat ja nousemme yhdessä kyytiin, menen lasteni kanssa istumaan turkisten alle ja Hans istahtaa hevosmestarimme Rudolfin viereen. Yhdessä he ohjaavat Aarteen ja Tuiskun kotimatkalle. Eipä aikaakaan kun vierestäni alkaa kuulua tasaista tuhinaa, Annan ja Peterin vaipuessa uneen. Samalla Hans kääntää päätään meitä kohti ja hymyilemme toisillemme. Huomaan, että taivaalta putoilee lumihiutaleita, sydämeni valtaa suuri onnen tunne. Onneani lisää vielä tieto siitä, että vanhempani sekä Hansin vanhemmat ovat huomenna tulossa jouluksi kotiimme. Anna ja Peter eivät vielä sitä tiedä, voi mikä iloinen yllätys se heille onkaan huomenna. Silitän lasteni poskia ja ummistan itsekin hetkeksi silmäni...””

Joulua kohti, musiikin ja muistojen kera

Kun on oikein kipuja, selkään särkee niin ettei tiedä istuako, seisoako vai maata, silloin on pakko yrittää saada ajatuksia pois kivusta ja särystä ja tänään oli yrityksenä muistella joulua ja virittäytyä hieman samalla joulun tunnelmiin. Joulu on samalla haikeaa ja iloista aikaa, sekoitus maallista mammonaa ja oikeaa joulun sanomaa: (lainaus Vihdin srk:n sivuilta)

Jouluna on tärkeää päästä osalliseksi elämän tärkeimmistä lahjoista. Tärkeimpiä lahjoja ovat terveys, rakkaat oman perheen jäsenet ja ystävät, kodin lämpö ja turva sekä sisäinen rauha, jonka joulun sanoma voi tarjota.

Tänä jouluna jos yrittäisi vähentää turhaa hömpötystä, koristeitakin olen jo hieman karsinut, mutta joulukuusesta en osaa luopua, se tulee pirttiin aatonaattona tai viimeistään aattoaamuna. Jospa nyt yrittäisi keskittyä olemaan rauhassa, hiljaa, tekemättä mitään... yrittäisi hetken vain olla ja olla ajattelematta hetki yhtään mitään, unohtaa kivut ja vaivat ja mieltä painavat asiat... se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään!

Alle olen kerännyt jouluun kuuluvia hetkiä ja lauluja:

Yksi kauneimmista joululauluista

Vesa-Matti Loiri, Näin sydämeeni joulun teen

 Oi jouluyö (o holy night) hieno tulkinta minulle tuntemattomalta

country a capella ryhmältä Home Free

Tämä kuuluu jokaiseen jouluaattoon

Lempi-mummoa muistaen

Juha Tapio: Maa on niin kaunis

Myös kynttilän vienti hautausmaalle muualla poisnukkuneiden haudalle on perinne joka on ja pysyy, näin tulee toivotettua joulurauhaa myös kaikille niille sukulaisille, ystäville ja tuttaville sekä eläinystäville, jotka ovat jo lähteneet tästä ajasta ikuisuuteen, sateenkaaren toiselle puolelle.

Aattona pitää myös katsoa kuinka joulupukki matkaan jo käy... vaan onko tämä nyt se oikea joulupukki... ?? 

Joulupuu on jo rakennettu.... tätä täytyy hyräillä aina kun joulukuusta koristelee!

Ja kyllähän ne perinteiset jouluherkutkin jouluun ilman muuta kuuluu, laatikot/karjalanpaisti/rosolli ja makean nälkään tortut/kahvikakut/piparit

Valoon päin ?!!??

beautifull Adagio by the Canadian Tenors