Ikkunasta avautuu kaunis elokuinen maisema, puut ovat vielä vihreät, mutta pellot jo kauniin kelta-ruskeat. Mietin mielessäni kuinka maaamiehet jo varmaan kaivelevat kyntökoneitaan esille latojen perukoilta, tarkistavat öljyt ja puimurin terät ja sitten odottavat, jokohan sitä jo huomenna saisi pellolta viljaa.
Ikkunastani näen myös järvelle. Siellä jo kurjet ja joutsenet haistelevat tuulen vireitä ja miettiivät, jokohan sitä jo huomenna on lähdettävä etelään.
Lähikoivussa talitintti opastaa jo melkein aikuisia poikasiaan, katsokaas pojat näin lennetään ja näin etsitään ruokaa, talitintti-rouva katselee poikiaan ja miettii hiljaa haikeana mielessään, jokohan pojat jo huomenna lentävät kokonaan pois pesästä.
Elokuu, on melkein kesä ja melkein syksy, aamuisin tuoksuu jo syksylle mutta päivällä luonto vielä taistelee ja yrittää pitää kesästä kynsin ja hampain kiinni ja tarjoilee meille lämpöä ja aurinkoa kunnes taas yö tulee ja kylmentää luonnon ja tarjoilee meille kuin varkain syksyä, ja jokaisena elokuun aamuna sitä mielessään kysyy, jokohan se jo huomenna syksy tulee.
