Ei kuulu enää kotona tassujen kynsien tepsutus ääniä. Ei tule enää kukaan iloisena ovelle vastaan. Ei enää kuule kuinka joku rynkyttää ulko-ovea halutessaan ulos. Ei tule enää kukaan aamuisin sänkyyn herättelemään ja "tekemään petiä". Ei enää kukaan tuhise tai räksytä tiellä kulkijoille. Ei tuo kukaan lelua jalkojen juureen leikittäväksi. Ei tule enää kukaan viereen puskemaan rapsutettavaksi. Ei kuulu enää kuorsausta sängyn alta. Ei juokse enää pihalla kukaa tuhatta ja sataa.
On niin hiljaista, yksi on joukosta poissa. Vain muistot jäljellä ja suloisen koiran tuoksu vielä nenässä. Mielessä sairaan koiran katse, joka anovasti pyytää helpotusta ja jonka se vihdoin sai. Sai nukkua puutarhassa iki uneen, lähteä kohti Taivasta temmeltämään Taivaan niityille. Jättäen kuitenkin taakseen ikävän ja kaipauksen.
Kun illalla katson taivaalle, on sinne syttynyt uusi kirkas tähti joka vilkkuu vain meille, lohduttaen.
