Näin sosiaalisessa mediassa koskettavan kuvasarjan. Ilman kyyneliä sitä ei voinut katsoa, vaikka en edes tuntenut kuvan henkilöitä. Ensimmäisessä kuvassa äiti pitää vastasyntynyttä lastaan sylissä onnellisen näköisenä. Toisessa kuvassa joitakin vuosia myöhemmin on kuva lapsen kädestä joka lepää sairaalan vuoteella ja käden päällä äidin käsi ja kuvan tekstinä -viimeinen kosketus. Lapsi oli kuollut onnettomuudessa leikkiessään ulkona tovereidensa kanssa.
Ei ole kauaa aikaa, kun lehdestä sai lukea kuinka taas oli joku rattijuoppo ajanut lapsen päälle ja tämä oli kuollut vammoihinsa.
Miksi näitä lapsia viedään meiltä pois, juuri kun heillä on elämä edessä? Miksi heille on annettu vain tuo lyhyt aika maan päällä? Miksi äidit joutuvat kokemaan sen suruista suurimman ja raastavimman, oman lapsen kuoleman? Se ei ole reilua!!
Jos itsellä olisi lapsia, pelkäisin koko ajan milloin lapseni vietäisiin minulta pois, milloin tulisi puhelinsoitto, milloin soisi ovikello ja siellä olisi virkavalta kertomassa suru uutista? Hatun nosto kaikille vanhemmille, sillä itse en pystyisi elämään tuossa jatkuvassa pelkotilassa ja siksipä olen valintani tehnyt.
Mutta he jotka ottavat "riskin" ja synnyttävät lapsia tähän elämään, toivoisi heille kuitenkin, että lapset saisivat pitkän ja hyvän elämän ja kasvaisivat aikuisiksi ja kenties ottaisivat myös "riskin".
Sillä mikä tarkoitus voi olla sillä, että äiti ensin kantaa lasta 9 kk ja kasvattaa ja hoivaa vuosia ja sitten eräänä päivänä lapsi ei tulekaan leikkikentältä kotiin vaan menetkin katsomaan häntä sairaalan vuoteelle jossa lapsi on juuri vetäissyt viimeiset elämän henkoset. Ja ainoa johon enää takerrut on lapsen hento käsi - viimeinen kosketus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti